Tasokkaan tarina

Home/Tasokkaan tarina
Tasokkaan tarina 2017-11-07T09:33:16+00:00

Kuinka Suomen suurin huonekalualan verkkopalvelu sai alkunsa?

On kevät. Ekaluokkalainen 7 -vuotias paukapää ”Peltsi” kurvaa vaaleansinisellä Helkama Nappulalla kotipihaan. Isi ja äiti on tulleet töistä ja isi kantaa sohvien kangasmalleja pakettiautosta sisälle. Samaan aikaan pihaan kaartaa punainen wolkkari ja autosta nousee mies, joka on saanut juuri toisen lapsen. Mies huutaa isälle: ”Myytkö tämän talon?” Isi naurahtaa ja huikkaa: ”Kaikki on myynnissä, paitsi vaimo ja lapset!” Tästä kaikki aikoinaan lähti.

Elämäni ohjautuessa huonekalualalle ja silloin 31 vuotta vanhan huonekalukauppamme ja perheyrityksemme pariin, törmäsin alan todelliseen ongelmaan.

Huonekaluala oli jo nähnyt ”kulta-aikansa” ja nuoren parin muuttaessa yhteen ja panostaessa televisioon huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi sänkyyn, minulle konkretisoitui se tosiasia, että maailma muuttuu ja nopeasti. Niin ikään 50-vuotiaan asiakkaan kaivaessa käsilaukustaan uutta iPhonea ja näyttäessä siitä pöytäryhmän kuvaa, ja kysyessä saisiko meidän valikoimastamme kyseistä tuotetta (kysytyn tuotteen ollessa toistuvasti ulkomaalainen), huomasin että nyt on jo kiire.

Se ilmapiiri, mieli ja tekemisen meininki, mikä minua alalla odotti, havainnollisti sen, että nyt on pistettävä itsensä täysillä likoon ja annettava kaikkensa koko suomalaisen huonekalualan puolesta. Ei Juha Sipilä tai edeltäjä Alexander Stubb pelasta alaamme – me teemme sen itse!

Kartoittaessani ohjelmistotaloja kaikki innostuivat huonekalualan haasteista, mutta myös sen mahdollisuuksista, ja alkoivat heti myydä tuotteitaan. Alkoi armoton ideointi, kehitystyö ja alan prosessien opettelu. Lopulta sain kasattua ympärilleni IT- ja huonekalualan ammattilaisista koostuvan, erittäin Tasokkaan työryhmän.

Mikään ei muutu! Älkäämme ikinä unohtako veljet ja siskot sitä voimaa, mikä on ollut sotiemme yli selvinneillä yrityksillä, ja sitä yrittäjähenkeä, joka kumpuaa rakkaan huonekaluteollisuuden Pohjanmaan lakeuksilta, jossa esi-isämme nousivat taivaansinisiin autoihinsa ja elättivät perheensä myymällä huonekaluja. Mikään ei ole muuttunut kaupankäynnin perusasioissa – työkalumme on vain oltava tänä päivänä kuluttajien ostokäyttäytymisen mukaisia.

Rakkaalle huonekalu- ja sisustusalalle Tasokas-työryhmä tuo kokemuksen ja uuden näkökulman lisäksi käytännön oivalluksen siitä, että elämme globaalin kilpailun maailmassa. Nyt käsissänne olevaa Tasokas-verkkopalvelua on rakennettu rakkaudella ja suurella intohimolla jo yli 3 vuoden ajan.

Kun heräämme aamulla ja lähdemme rakkaan työmme ääreen sillä ajatuksella, että ratkaisemme päivän ongelmat, uskomme tekemiseemme ja autamme yhteistyökumppaneitamme – tapahtuu Tasokkaita asioita.

-Juhana Peltoniemi